• White Facebook Icon
  • White Twitter Icon

Ulkoilman raikas Taideasema Mäntyharju

syntyy Mäntyharjun Asemanlammen ympärille

Ajankohtaista

29.5.2019

Teokset alkavat pian näkyä Asemanlammen rannoilla. 

Osa taiteilijoista aloittaa työnsä pystyttämisen jo kesäkuun alussa. 

Muraalin maalaus on käynnissä 3.-7.6. Reissutorilla, taiteilija Maikki Rantalan toimesta. 

Tiistaina alkaa myös hahmottua uusi yhteisöllinen katuteos torilla. Teoksen työn ohjaa Laura Lehtinen  (säävaraus). Teoksen tuottaa Mäsek Oy -Uudet hanke 

JA HUIPPU-UUUTINEN!  Taideasemaan liittyy  mukaan vielä yksi taiteilija lisää. Tästä kohtapuoliin lisää. 

Taideasema avataan 15.6. 

 

Taideasema Mäntyharjuun on valittu kuusi eteläsavolaista taitelijaa. Taideasema sisältää monipuolisen kierroksen Asemanlammen rannalla, jossa nähdään installaatioita, veistoksia, maalauksia, sarjakuvaa ja ääntä. Kari Kärkkäinen Juvalta toteuttaa teoksen Asemanlampeen. Juho Sihvonen Savonlinnasta tekee suurikokoisen sarjakuvateoksen. Anna Siiriäinen Hirvensalmelta kuvaa akryylilevylle tehdyissä maalauksissaan kohtaamisia ja hetkiä. Juha Lahtinen Pieksämäeltä tuo Asemalle Metsänjumala-veistoksen. Mikkeliläisen kuvanveistäjä Hanna Vahvaselän installaatio on "Vähän sinnepäin". Mäntyharjun Sisu-tiimin hullut professorit tekevät ääni-installaatiokokeilujaan Asemanlammen rannalla. Sisu-tiimin taakse kätkeytyy mäntyharjulainen taiteilijaparikunta Susanna Pälviä

ja Siard Haantjes. 

Taideaseman juryssä ulkopuolista asiantuntemusta edustava jäsen taiteilija Krister Gråhn totesi valintaprosessista: 

- Taideasemaa tehdessä on käynyt selväksi, että tälle ja tämän kaltaisille tapahtumille on kysyntää. Ympäri maakuntaa saapuneet hakemukset osoittivat laadullaan myös sen, että nykytaidetapahtumille on potentiaalisia toteuttajia olemassa seudulla. Tämänkertaisten valintojen johtotähtenä oli tehdä saapuneista hakemuksista kokonaisuus, jossa teosten kirjo on riittävän laaja, mutta jossa teokset myös tukevat toisiaan. Kooste olisi voinut olla jotain aivan muutakin.

Kesäksi Mäntyharjun Asemanlammen ns. Reissutorin kompleksiin syntyy uusi katutaiteilija Maikki Rantalan maalaama muraali. Yhteisöteoksia on myös luvassa. Askeleen kenkätehtaan liimakellarien maastoon on tulossa mäntyharjulaisten lasten ja nuorten taidetta.  Mäntyharjun kunnantalon seinään syntyy yhteisöllinen virkkausteos, jonka ajatus syntyi kuntalaisideana kohentaa väliaikaisesti kunnantalon ajansaatossa saamia kolhuja.

Taideasema Mäntyharjun vahvana taustavaikuttajana on Etelä-Savon Säästöpankin kulttuurisäätiö, joka avasi erillishaun. Näin teosten toteuttaminen Asemanlammen ympäristöön tuli mahdolliseksi.

"Mäntyharjun rautatieaseman kautta kulkee tuhansia ihmisiä. Tämä on hieno avaus toivottaa tulijat tervetulleeksi Mäntyharjun kulttuurikuntaan; taidettahan ei koskaan voi olla liikaa", sanoo Juha Vallin, Etelä-Savon Säästöpankin kulttuurisäätiöstä.

- On hienoa, että Etelä-Savon Säästöpankin kulttuurisäätiö lähti mukaan tähän taideavaukseen ja samalla tuomaan tunnetuksi eteläsavolaista nykytaidetta. Mäntyharjun kunnan resursseilla ei olisi ollut mahdollista rahoittaa taiteilijoiden työskentelyä. Samalla säätiö juhlii myös kolmekymmentävuotista olemassaoloaan. Hieno keino juhlia, toteaa kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky.

Kuntataiteilija Mari Liimatainen näkee Taideaseman myös kulttuuripoliittisena avauksena, jolle Mäntyharjun kunnassa on toki jo perinteitä mm. Katajainen kansa -purkutalotaidetapahtuman myötä. Tällä kerralla taiteilijahaku haluttiin kohdentaa nimenomaan eteläsavolaisiin taiteilijoihin. Eteläsavolaisen kulttuurin edistäminen ja toimintaedellytysten kehittäminen on ennen kaikkea eteläsavolaisten asia.

Taideasema Mäntyharju avautuu 15.6. ja on koettavissa elokuun loppuun saakka. Alueelle on vapaa pääsy ja teostiedot tulevat mm. mobiiliopasteeseen sekä infopisteistä saatavaan paperikarttaan.

Taideaseman koordinoi Mäntyharjun kunnan kulttuuripalvelut.

Muraali-ilta 17.4. klo 16.30 alkaen

Taideasema Mäntyharjuun liittyy myös uuden muraalin syntyminen Mäntyharjun katukuvaan Reissutorin kaiteisiin. Muraalin toteuttajaksi on valittu Maikki Rantala.

Hän kertoo kertoo työstään katutaiteilijana ja sekä tämän uuden muraaliprojektin etenemisestä. 

Ohjelma: 

 

Klo 16.30 kokoontuminen kunnantalon edessä ja tutustuminen maalattavaan kohteeseen. klo 17.00 kokoushuone Kallassa kahvia ja keskustelu jatkuu.

Soita ovikelloa, jos tulet klo 17 jälkeen paikalle.

Ideoita ja värimaailmaa uuteen muraaliin voi toimittaa kulttuuripalvleluille vielä 26.4. mennessä kulttuuri@mantyharju.fi

Virkkaushaaste

Mäntyharjulle tullaan toteuttamaan suuri yhteisöllinen virkkausteos. Virkkaushaaste on menossa. Voit toimittaa virkkauksiasi kulttuuritoimistoon tai kuntataiteilijalle toukokuun puoliväliin mennessä 

Haku auki

Etelä-Savon Säästöpankin kulttuurisäätiö avaa erillishaun

Etelä-Savon alueella asuville kuvataiteen ammattilaisille. Avustuksella taiteilijat toteuttavat teoksen Taideasema Mäntyharjuun.

Teokset tulevat Mäntyharjun rautatieaseman ympäristöön Asemanlammen ympärille ja mahdollisesti Askeleen alueelle. 

 

Hakuaika Taideasema Mäntyharjun -taiteilijaksi on avoinna 18.3.-5.4.2018. Mäntyharjun kunta koordinoi tapahtuman, tiedottaa ja markkinoi sekä auttaa teosalueen pystyttämisessä.  Teokset ovat pääsääntöisesti tulossa Mäntyharjun kunnan omistamiin kiinteistöihin ja maa-alueelle Mäntyharjun rautatieasemalle ja Asemanlampea ympäröiville puistoalueille.

 

Alueelle valitut saavat päätöksen avustuksesta 20.4. mennessä.

Teoksien pystytysaika on 1.6-14.6 ja tapahtuma avataan yleisölle

15.6.2019.

Etelä-Savon säästöpankin kulttuurisäätiö voi myöntää 1000-2500€ / avustuksen teoksen toteuttamiseen/ taiteilija. Kokonaisavustussumma on noin 10 000€.  Avustus sisältää

sekä teoksen toteuttamisen (työn), kuljettamisen ripustuksen/ pystytyksen ja purkamisen. Hakemukseen tulee eritellä kulut (mm. ripustaminen, kuljetus ja purkaminen), jotta voimme määritellä avustuksen määrän sekä varmistaa, että taiteilijan kustannukset pakollisten kulujen jälkeen jää plussalle. 

Teos voi olla paikalleen rakennettava tai jo valmis teos, joka

sopii taideasema Mäntyharjun -ympäristöön.  Mäntyharjun aseman rakennuksien ulkoseiniä voidaan käyttää hyödyksi esim. erillisiä teoksia voi kiinnittää seiniin, jos teokset eivät vahingoita seinäpintaa. 

 

Askeleen kenkätehtaalla on tarjolla pari pienehköä ja matalaa liimakellaria, jonne on mahdollista sijoittaa teos. Liimakellariin ei kuitenkaan voi päästää yleisöä tapahtuman

aikana eli teos on suunniteltava siten, että teosta katsotaan esim aidan tai pleksi takaa, raosta tai luukusta)  

 

Taiteilijoiden valinta 

Taiteilijat Taideasema Mäntyharjuun valitsee työryhmä, jossa taiteellisena asiantuntijana on taiteilija Krister Gråhn ja 

kuntataiteilija Mari Liimatainen. Työryhmässä ovat mukana myös Mäntyharjun kunnan kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky, sekä Juha Vallin, Etelä-Savon  Säästöpankin kulttuurisäätiön hallituksen jäsen. 

 

Huomioonotettavia asioita:

 

Teokset tulevat ulkotiloihin ja ovat vartioimattomia. Teokset

ovat sään ja muiden olosuhteiden armoilla eivätkä ole valvottuina (ja  myös ilkivallalle alttiita.) Näistä syistä emme vakuuta teoksia, joten taitelijan on itse harkittava omien uniikkien teosten tuomista alueelle. 

 

Teokset voivat olla ripustusvalmiita teoksia, tilassa tai tilasta tehtyjä teoksia, prosessimaisesti rakentuvia teoksia, jotka voivat kehittyä jopa koko tapahtuman ajan. 

 

Turvallisuusmääräyksiä on noudatettava. Teoksen näytteilleasettamisessa on huomioitava yleisön turvallisuus.

Aseman alueen puistoaluetta ja asemarakennusten seinäpintoja voi hyödyntää, jos teokset eivät vahingoita seinäpintaa.  Esim. erilliset teokset mm. levylle, kankaalle tai muulle materiaalille maalatut, printatut teokset ovat mahdollisia. Maataide on myös mahdollinen. 

 

Asemanlampi (vesialue) voi olla mahdollinen teoksen sijoittamispaikka.  Alueella on rajallinen määrä mm. sähköä.

 

Pelastustiet ja muut kulkureitit eivät voi olla teosten sijoittamispaikkoja. 

 

Tapahtumasta ei kerätä pääsymaksua.   

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now